torstai 26. helmikuuta 2015

Banneria

Elikkäs, jos jollain on tylsemmän puoleista, ja haluaa tekemisistä. Niin minulle voi tehdä jonkun kivan bannerin, ja niitä voi lähetellä sähköpostiini: ipatsu_@hotmail.com

Mieluusti joku keväinen. Ja ehtona on että bannerissa lukee Vuorelan Ice Velvet & Rafiki, muuten annan vapaat kädet. Minä kiitän isosti jo etukäteen :)
Aina tuntuu ettei mukamas ole aikaa keskittyy blogiin, ja sit jää aina kirjoittaminen vähemmälle. Mutta tosiasia on niin, ettei minulla ole oikein inspiraatiota tän suhteen, kun ei ikinä jaksa kirjoitella pelkästään touhuilusta taikka yhtään tän tälläsestä. Ja myös tuntuu siltä ettei tätä kukaan lue.



















Mutta tosiaan Ässällä on ruvettu enemmän menemään selästä käsin, ja olen pyrkinyt nyt siihen että se menee rennosti omalla moottorilla eteenpäin. Mitään kummallisuuksia en siltä vielä vaadi, muutakuin että pohkeesta menee eteenpäin ja ohjasta pysähtyy. Olemme nyt päässeet siihen, että Ässä jo ravaa pohkeesta, ja muutamia kertoja olemme kaverin kanssa saaneet laukankin esille. Myös peruutus onnistuu. Olen myös totutus mielessä saanut Ässän selkään "aloittelijan" oman veljeni, ja siellä se on keikkunut, ilman mitään katastrofia. Me ollaan nyt menty pelkästään maantiellä, jotta ässä tottuisi niihin isoihinkin autoihin (eli rekkoihin). Hyvin on mennyt, mutta vieläkin se pelkää tukkiautoja.

Kävimme viimeviikon sunnuntaina 22.2.2015 irtohypytystapahtumassa Ässän kanssa, jossa oli siis muitakin hevosia. Ässä yllätti positiivisesti kuinka osasi käyttäytyä. Minusta tuntui että se 15 minuuttia oli meille liian lyhyt aika, heti kun ässä tajus homman niin heti piti lopettaa. Täytyy varmaan jossain vaiheessa mennä jonnekin kentälle tai maneesiin itse hypyttää niin sais vähän enemmän rutiinia siihen ja muutenkin. Kuvia tästä emme valitettavasti saaneet.

Villen kanssa emme ole paljoakaan nyt touhunnut, kun itse olen ollut kipeänä, ja ei ole oikein missä mennä. Pitäs treenata esteitä ja koulua, mut ei oo oikein missä mennä, joten huono sitä on treenata. Maasto on nyt tällä hetkellä ainut missä vois jotain tehdä, pellollakaan ei Ville jaksa mennä kun 15 minuuttia kun niin paljon on lunta.

Käytiin Villen kanssa 16.02. 2,5h maaston, lähettiin sillä periaatteella et katsotaan mihin tämä vie. No koko ajan olin selvillä missä mennään, mut loppujen lopuksi en enää tiennytkään missä ollaan ja miten pääsee pois. Päädyttiin siis kutostien laitaan ja sieltä emme sit ihan heti päässeetkään pois, kun en ihan viitsi mennä kutostielle kävelemään hevosen kanssa. Hevonen oli ihan väsynyt, ja niin olin kyllä minäkin, aikamme rämmittyämme niin pääsimmekin tallille. Siellä hevosen venytys ja loimia rutkasti päälle ettei vaan vilustu, meinaan ville oli ihan hikinen.


















sunnuntai 1. helmikuuta 2015

lauantai 24. tammikuuta 2015

Eilisen päivän liikutukset

Menin tallille kello 13:00 ajatuksena villen irtojuoksutus. Harjailin hevosen läpi, ja katsoin jalat läpi ettei ole haavoja taikka turvoksia. Kun kaikki oli valmista, eikun "kentälle". Laskin Villen irti, ja aloin juoksuttamaan. Ville päätti välillä itse vaihtaa suuntaa, tais vissiin käydä hänelleki päähän :D. Aikani juoksuttaessani päätin kokeilla jotain mitä en oo koskaan tehnyt vielä (ja jää kyllä viimeiseksi, en halua omaa terveyttäni pilata) nousin villen selkään ilman mitään varusteita paitsi että villellä oli riimu päässä. Siinä sitten käveltiin portille, ja pyysin riimunnarun ohjikseni. Siintä sitten lähdettiin "uraa" pitkin kävelemää, ja päätin ravatakkin vähäisen, hyvin meni jos ajattelee loppuen lopuksi sitä että villellä ei koskaan olla menty noin. En enää paljoakaan juoksuttanut irtona, vaan liinassa vähä aikaa. Rupesin katsomaan että miksi Ville ottaa oikealla takajalalla pienempää askelta, no tutkin uudestaan jalat läpi eikä ollut mitään. Päätin lopettaa juoksuttamisen siihen ettei mitään vaurioita enempää tule. Vein hevosen talliin, ja laitoin arnikaa lapoihin, takareisiin, ryntäisiin ja sään molemmille puolille, ja sadeloimi niskaan. Sitten venyttelin kaikki jalat, niin kuin minulle on hieroja opettanut, ja ville ei suostunut oikein oikeata takajalkaa venytellä ekalla kerralla, mutta kahtena muuna kertana antoi hyvin venyttää. Sitten hevonen heinien eteen tarhaan.





Ja naru ei osunu silmää.




Ja naru ei osunu silmää.




Ja en siis ratsasta koko aikaa ilman kypärää!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tämän päivän liikutukset.

Aloitettiin tänään hevosten liikutukset ässästä. Eli aloimme kouluttaa ässää pitkän tauon jälkee. Laitoimme hevosen kuntoon ja eikun "kentälle". No siellä käveltiin ja tein kääntymisiä ja pysähtymisiä. Tänään ajattelin opettaa laukkaavut ässälle. No mentiinkin isommalle pellolle, jossa aloitettiin laukannosto harjoitukset. Ravista yritin laukkaavuilla ja ääniavuilla nostaa ässällä laukan, ja kun se sieltä loppuen lopuksi nousi, sanoin ässällä laukka ja pidin pohkeet kiinni. Muutaman kerran tehtiin tätä, ja viimeisellä kerralla ässä nostikin laukan ensimmäisestä yrityksestä, eli pohjeavut ja ääniavut.

Muutaman kerran ravattiin vielä isommalla alueella mutta ässä olisi halunnut laukata en antanut koska halusin että ravaamme. Siirryin käyntiin ja tehtiin kääntymisharjoituksia. Toimi hyvin, vieläkun hieroo ravissakin niin sit tulee hyvä. Päästin jennan käymää ässän selässä ja sanoin hänelle et ravaa ja menee käyntiä sillä oman tunnon mukaan. Sit otin heidät liinan päähän jotta jenna saa vähän tuntumaa raviin. Yritettiin nostaa ässällä laukka liinassa, ja kerran se onnistuikin. Päätimme että tähän saa jäädä laukkaopiskelut että loppuravit ja käynnit vielä niin hevoinen pääsee syömään. Jenna purki hevosen pois sillä aikaa kun putsasin ässän karsinan ja sanoin jennalle vie myös hevosille heinät niin saan siivottua villen karsinan. Talli hommat tehty ja hevosille ruuat annettu. Ootimme jonkun aikaa että ville saa syötyä niin jatkamme sen liikutusta.



Seuraavaksi villen liikutus. Laitoimme villen kuntoon ja ajateltiin lähteä villen kanssa 2 päällä maastoon, mutta sen saimme unohtaa. Ville päätti ruveta tallin pihalla riehumaan (hyppelehti ja pukitteli) no ei siinä mie pysyin selässä, jenna ei. Siinä sit pyörittii pihalla ja ville oli hermona, käytii samalla ruusunmarjapuskassa. No ei sit lähdettykkää mihinkään, vaan jatkettiin pellolla työskentelyä. Tehtiin normaalit asiat plus taivuttelin villeä käynnissä avoilla,suluilla, pohkeenväistöillä ja koömikaarisella uralla. Kun olin mennyt villellä jonku aikaa, niin päästin jennan selkään. Jenna meni myös ravia ja laukkaa mutta katsoin villen liikettä ja päätimme jennan kanssa että villen satula on epäsopiva. Vaihdettiin ratsastusvyö ja sillä jatkettiin liikuttamista ja kävästiin maastossa 2 päällä niinkuin aikaisemmin oli tarkoitus mennä. Ja nyt ville toimi erittäin hyvin. Käytiin kutostien laidassa kääntymässä ja sen jälkeen takaisin kotiin. Ravailtiin myös ja ville ei sanonut mitään. Varusteet pois ja hevonen talliin. Iltatalli ja kotiin.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Minun ratsastusurani.

Jostain näin jonkun kirjoittavan ratsastusurasta, ja minäkin sitten päätin kirjoittaa. :)

Elikkäs aloitin ratsastuksen 8vuotiaana sellaisella tallilla kuin puntalan pienhevoset. Siellä kävin jonkun tovin, vähän säännöllisen epäsäännöllisesti. Sain aina mennä suomenpienhevosella nikolla, jolla opettelin niin ravit ja laukatkin. Mentiin aina erillään muista koska hän oli ori, ja minulla oli aina eri opettaja kuin muilla tuntilaisilla. Opin hevoselta todella paljon, mutta sit jotain kävi ja en käynyt enää täällä. Sen jälkeen aloitin käymään yhdellä lv-ruunalla ratsastamassa vähän epäsäännöllisesti, mutta opin sielläkin aina jotain. Sen jälkeen en enää ratsastanut tällä ruunalla kun tipuin sen selästä ja minulta murtui käsi, meillä meni sen omistajan kanssa kaveruus ja en sen enempää siellä sitten käynytkään.

Sitten aloitin Harjulan Tallilla, ja siellä kävin vain kerran viikossa ratsastamassa, ja siellä alettiin opiskelemaan pohkeenväistöä ja kaikkea muuta ratsastukseen liittyviin asioihin. Täällä en kovin kauaa muistaakseen käynyt, kun tallilla käyminen lopahti täällä, kun ei sitten kumminkaan tuntenut olevansa "kotona" täällä.

Vuonna 2008(?) taisin aloittaa Vuorelan Hevoset nimisellä tallilla, ja siellä rupesinkin käymään joka viikko vähintään kerran, mutta useimmiten kävinkin 2 kertaa viikossa lomilla tietysti enemmän. Joskus oltiin yötä ja ja joskus mentiin aamusta ja lähdettiin vasta myöhään illalla. Tällä tallilla opin tekemään tallitöitä, ja hoitamaan muutenkin  hevosia, etten vain pelkästää ratsastanut. Tällä tallilla minulla oli erinlaisia ja erikokoisia hevosia niin hoitohevosena kuin ylläpidossakin. Ja sainha minä auttaa hevosten koulutuksissa ja vaikka ja ties missä. Täällä ratsastin myös itsenäisesti jonkun verran ja kävin myös tunneilla.





2009 Aloitin hevosenhoitaja opiskelut Harjussa, ja siellä kävin sitten 3 vuotta, ja suoritin tutkinnon läpi. Siellä opiskeltiin kengitystä, ja tehtiin tallitöitä, ja tietysti ratsastettiin. Ja kyllä oli siellä myös attoaineita (eli teoria aineita). Täällä myös sai mennä erikokoisilla ja erinlaisilla hevosilla. Täällä minä sitten opin ensimmäistä kertaa valjastamaan hevosen kärrien eteen, ja ajamaan. Oli oikein hyvä kokemus opiskella ajoa, ja lisää ratsastuksista plus kengityksistä. Täällä opin enemmän ratsastamisesta, mutta olisin halunnut opiskella vielä lisää. Ehkä vielä minä kerkeän ? Kova on kyllä halu opiskella ja kehittyä ratsastajana.





2012 loppuvuodesta ostin sitten 2 hevosta, toinen on nuori ja toinen on vähän vanhempi, mutta nuori silti. Niitä kouluttelen ja ratsastelen ihan oman tunnon mukaan. Villellä käymme valmennuksissa ja kisoissa. Olen siitä lähtien saanut opetusta niin ratsastuksesta ja hevosen hoitamisesta, jos tarvetta on ollut. Ja ässän kanssa olisi tarkoitus käydä koulukisoissa ja valmennuksissa. Myös kävin aika useasti ratsastamassa Lv-tamma Prinsessalla, lv-ruuna ninolla ja eestinraskasvetohevosruuna erkillä. Paljon on jokaiselta opittu ja lisää pitäis oppia.




Hevosen omistaminen tuo kyllä vastuuta aika paljon, ja siitä pitää kantaa vastuu eikä heitellä pois kun ei enää kiinnosta.








Mutta mitä olen oppinut:

- Hevosen hoitamisesta
- kouluttamisesta
- ajosta
- kengityksestä
- mitä omistaminen on

Mitä haluisin oppia lisää:

- koulutuksesta
- ratsastamisesta
- haluaisin valmentautua enemmän
- kehittyä ratsastajana
- kengitystä



postausideoita ?

Elikkäs, nyt kyselisin teiltä lukijat että mitä haluaisitte minun kirjoittavan tänne ? Voin myös tehdä kysymyspostauksen,joten kysymyksiä vain tulemaan. Vastaan niihin kunnes niitä on tarpeeksi.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

vuoden ensimmäiset touhuilut.

Terveppä terve!

Eilen päätin ottaa Ässän ja lähteä sen kanssa maastoon. Mitään ongelmaa ei ollut, ees selkään noususs! Hyvä boy. Yhdessä kohtaa keskustelimme et mennääkö vai eikö mennä, mutta me mentiin. Ässä ei päätä vaan minä. Suurimmaksi osaksi kävelimme mutta kyllä me yhdessä kohtaa ravattiinkin. Me emme vielä kokeilla laukkaa, kun ei ole vielä tarvetta. Kunhan saadaan Ville meidän kanssa maastoon niin sitten kokeilemme laukkaamista. Meille on tällä hetkellä tärkeintä että ässä menee pohkeesta eteenpäin ja jarruttaa ohjista ravissa ja käynnissä. Käytiin sorakuopalla ja takaisin. Kyllä siitä vielä ratsu tulloo!





Tänään sitten Ässä sai olla ja tehtiin vilperin kanssa jotain..
Ensin juostiin irtona "kentällä", ja sit juostiin/käveltiin yhdessä, ville oli siis koko ajan irti. Sen jälkeen vähän ihmeteltiin yhdessä vähän maailmaa, kävin kyykkyyn kentälle ja ville tulee ja laittaa päänsä minun syliin. Sitten tehtiin lisää seuraamisharjoituksia ja lähdettiin kävelemään. Ville käveli iha miussa kiinni, ja nuuskutteli. Kyllä on sen eteen tehty töitä että on saatu luottamus kohdilleen. Yli 2vuotta siihen on mennykkin. Vielä olis Ässän kohdalla hyvä saada luottamus kohdilleen.