sunnuntai 4. tammikuuta 2015

vuoden ensimmäiset touhuilut.

Terveppä terve!

Eilen päätin ottaa Ässän ja lähteä sen kanssa maastoon. Mitään ongelmaa ei ollut, ees selkään noususs! Hyvä boy. Yhdessä kohtaa keskustelimme et mennääkö vai eikö mennä, mutta me mentiin. Ässä ei päätä vaan minä. Suurimmaksi osaksi kävelimme mutta kyllä me yhdessä kohtaa ravattiinkin. Me emme vielä kokeilla laukkaa, kun ei ole vielä tarvetta. Kunhan saadaan Ville meidän kanssa maastoon niin sitten kokeilemme laukkaamista. Meille on tällä hetkellä tärkeintä että ässä menee pohkeesta eteenpäin ja jarruttaa ohjista ravissa ja käynnissä. Käytiin sorakuopalla ja takaisin. Kyllä siitä vielä ratsu tulloo!





Tänään sitten Ässä sai olla ja tehtiin vilperin kanssa jotain..
Ensin juostiin irtona "kentällä", ja sit juostiin/käveltiin yhdessä, ville oli siis koko ajan irti. Sen jälkeen vähän ihmeteltiin yhdessä vähän maailmaa, kävin kyykkyyn kentälle ja ville tulee ja laittaa päänsä minun syliin. Sitten tehtiin lisää seuraamisharjoituksia ja lähdettiin kävelemään. Ville käveli iha miussa kiinni, ja nuuskutteli. Kyllä on sen eteen tehty töitä että on saatu luottamus kohdilleen. Yli 2vuotta siihen on mennykkin. Vielä olis Ässän kohdalla hyvä saada luottamus kohdilleen.  






Ei kommentteja: