Käytiin aluksi verkkailemassa lähi pellolla, että ei kylmiltään hypättäisi. Käveltiin pellolle, ja sen jälkeen ravailtiin aikamme, käveltiin hetki, ja nostettiin taas ravi, muutaman kierroksen ravattuamme, laukattiin pikkuisen, sen jälkeen siirryttiin raviin, ja hetken jälkeen takaisin käyntiin. Käytiin villen kanssa katsomassa joko puomin nostaja on tullut paikalla, no olihan se, ja alettiin hyppäämään ravissa.
Ensimmäisenä Ville teki stopin kavaletin eteen, ja päätti ettei mene yli. No yritettiin uudestaan ja sit se meni jotenkuten yli, mutta epäröiden. Muutamien toistojen jälkeen ville hyppäsi hyvin, niin päätettiin lopettaa siihen. Käytiin vielä loppuverkkailemassa pellolla ja peltotiellä. Kun olimme lopeteltu ja olin laittamassa villeä pois, huomasin että satulamme on käynyt epäsopivaksi, painaa sään kohdalta, no onneksi saimme toisen satulan, mutta ei sekään ole tällä hetkellä sopiva, täytyy jatkaa etsintää, jos villelle saataisiin sopiva penkki :)
Sunnuntaina kävimme Annen luona vähän kouluilemassa. Anne katsoi miten ville liikkui, no ville liikkuu umpihangessa hyvin, mutta ei tasaisella maalla, siellä se ei kanna itseään. No ravailtiin aikamme, ja saatiikin hyviä neuvoja. Kuten esimerkiksi, että minun pitää saada villeä ylöspäin, ettei painaisi ohjille, eikä mene lapa edellä. Ja että se kantaisi itsensä. Laukattiinkin, ja siinäkin meillä oli hieman ongelmia. Ville ravaa etupäällä ja laukkaa takapäällä :D hassua. No siihenkin saatiin neuvoja, että minun pitää ratsastaa ville pois makaamasta ohjilta, eli siis pidäte, pohje, pidäte, pohje ja niin edellee. No tässä meillä onkin uurastus, että saadaan nämä toimimaan. Lopeteltiin muutaman laukan noston jälkeen tämä kouluilu ettei ville tule kipeäksi mistään. Ravattiin vielä hetken ja siirryttiin käyntiin, ja loppukäyntien jälkeen villen selkään pääsikin 3 vuotias iita tyttö :) Minä olin myös selässä joten ratsastettiin villeä kahdestaan. Oli ihana nähdä miten joku nauttii niin paljon ratsastamisesta. Kun päästiin pihaan, niin Iita antoi villelle leipää. Siinä hetken juteltuamme lähdettiin villen kanssa kotia päin :)
sitten vielä vähän kuvia hyppelystä :)
kuntoon ja menoksi
Villen hieno tyyli hypätä. Ei saatu niistä parhaista hypyistä kuvia
Ässä tarhassa.
2 kommenttia:
Lisää kuvia polleista, kiitos ;)
koko aja mie niistä laitan. kunhan saan jonkun kuvaa
Lähetä kommentti