Ville on nyt vaan seisonut sunnuntaista lähtien. Kun minulta kiellettiin ratsastus. Ja sen takia minulta kiellettiin ratsastus koska jalassani on lihaksessa ruhjevamma. Yritettiin siis lähteä sunnuntaina pulkkaratsastamaan, no eihän siitä mitään tullut ! Pääsin ihan hyvin selkään, ja sain toisen jalustimen jalkaan, mutta en toista. En antanut Villen lähteä liikenteeseen ennenkuin sain jalustimen jalkaan, no eihän herra sitä suotanut. Ville rupes pomppimaan ja loikkimaan, no siinä rytäkässä minä tipuin, ja ville juoks ympäri ämpäri maita ja mantuja. Juos tarhan läpi, no sit oli myös ässä irti. Siinä sitten yritettiin ottaa poneja kiinni, ville juos miun ohi, ja potkas samalla. tai sitten vaan jalka osu miun jalkaan. Särky oli hirmuinen. No ässä anto hyvin kiinni, otin siis vain harjasta kiinni, ku näillä ei oo riimuja tarhassa. No sitte huusin Ollille et ota sie Ässä ni mie tuun ottaa sitä villee kiinni. Eihän ville meinannu alussa antaa miulle kiinni ollenkaa, ja sain sen lopulta kiinni. Vietiin Ässä talliin siksi aikaa että saadaan aijat korjattua, ja minä lähdin vielä vähän ratsastamaan. Eihän siitä mitään tullut jalan säryn kanssa.
No tulin sitten alas selästä, ja juoksutin Villen. Otettiin vaan käynti ja ravi harjoituksia ympyrällä, kun ville ei osaa laukata liinassa. Vinkkejä miten sais opetettua villen laukkaamaan liinassa ? No sitten kun villen kanssa meni hyvin harjoitukset niin lopeteltiin siihen. Vein Villen tarhaan, ja menin myös korjaamaan aitoja. Pojat saikin olla sisällä loppupäivän.
Ässän kanssa ollaan tehty maastakäsin töitä, ja käyty tarhassa rapsuttelemassa. Nyt kun on ollut kovia pakkasia ni ei oikein ole voinut tehdä mitään. Käytiin myös yks päivä kävelemässä Ässän kaa tiellä, ja siellä olikin tukkiauto, ässä ei voinut aluksi mennä ohi, mutta rauhassa edettiin. Tukki autossa olikin nosturi käytössä, ja ässä säikky myös hieman sitä, mutta onneksi tukkiauton kuljettaja huomasi meidät ja ei tehnyt töitä kun mentiin ohi. Käytiin pieni lenkki ja tultiin takaisin, niin vielä samainen tukki auto oli samassa paikassa, mutta nyt vain lähdössä pois. Ässä ei reagoinut siihen mitenkään katsottiin rauhassa kun tukkiauto liikkui, ja kun se lähti peruuttamaan, ni seurattiin sitä. Ja ei se ollukaan niin pelottavaa. Hieno Ässä <3>3>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti