Elikkäs tänää meillä oli Villen kanssa koulutuuppaus päivä. Hain hevosen tarhasta, harjasin sen, laitoin varusteet päälle, ja menoks. Kokeilin muuteksein tänään villelle uusia kuolaimia. Sprenger (kirjoitetaankohan noin. mut iha sama. :D ) D- kupari rolleria, ja ville toimi noilla paremmin kuin eilen maastossa. Mentiin 3 kilometrin päähän yhelle hiekkakuopalle, ja siellä ruvettiinkin ottamaan harjoitusravia, jossa pitikin tehdä pitkälle sivulle pysähdys ennen puomia (joka siis oli laitettu pysähdys merkiksi). Kun ville alkoi kuuntelemaan siinä, vaihdettiin suuntaa ja samaa tehtiin. Tehtiin aikamme sitä, ruvettiin tekemään ympyrän pienennystä ja suurennusta ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ville rupesi kuuntelemaan pohjetta hyvin, jonka jälkeen ruvettiin tekemään kahdeksikkoa. Tässä välissä otettiin välikäynnit, jonka jälkeen otettiin ristikolla laukkaa. Laukassa meidän piti tehdä laukan vaihtoja kahdeksikon keskellä ravin kautta. Ne kun alkoi menemään hyvin, kokeiltiin huvikseen vaihtaa laukkaa ilman ravia. Onnistui sekin aikamme yritettyä, kun alkoi mennä hyvin lopeteltiin, lähettiin kotiin päin jossa otettiin loppuravit ja käynnit. Sit varusteet pois, ja eikun hevonen pesulle, pestiin hiet pois, ja syötettiin ulkona vihreetä jonkun aikaa, väkirehut ämpäriin ja pihalle. Villeku pääs pihalle varusteet paikalleen ja sisälle.
Hetken sisällä oltua, ja syötyämme, lähdin annelle. Siellä katoin vähän aikaan kun anne pesi tallia, ja sit ruvettiin juoksuttamaan viiviä. Lähdimme sitten vähän ajan kuluttua ajamaan Erkillä, joka oli yllättävän hyvän tuulinen, pestiin se kun hikosi niin paljon, kun se oli tehty juotiin kahvit. Taas hetken juoruttuamme lähdettiin ajamaan ninolla, ja otettiin prinsessa käsihevoseksi, sekin sujui hyvin. Sit oltiin taas ja juotiin kahvia oikein mahan täydeltä, ja sit lähdinkin jo kotiin. Kotona hoidin elukat, ja nyt olenkin kohta menossa nukkumaan.
Tästä päivästä ei ole kuvia, kun en saanut kuvaa, ja itsekään en jaksanu ottaa. Sorry, siitä !
Onko lukijoilla jotain toivepostausta ? (jotain sellaisia jotka sitten toteutan.)
kuulemisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti