On tässä ollu hiukan hiljaiseloa tän blogin suhteen, odottelin 18.5 päivän kisoista kuvia jotta voin kirjoittaa tänne mutta niitä ole vielä saanut. Joten saatte nyt tyytyä joihinkin muihin kuviin tänään.. Elikkä käytiin 18.5 päivä kisoissa, ja poni meni alta tuntiin koppiin kummassakin päässä, liinoja jouduttiin käyttämään kummaltakin puolelta. Lähdettiin kisoihin ajamaan 10 ja oltiin siellä 11, käytiin vielä siellä vessassa, maksamassa luokat, ja sit ruvettiin laittamaan hevosia kuntoon. Kun oltiin saatu laitettuu hevoset kuntoon ni päästii jo kävelee rataa ja sen jälkee alkoikin verryttely kentällä. Otettiin villen kanssa vain muutama hyppy oikeelle että vasemmalle, ettei väsy liikaa. Mentiin odottelemaan omaa vuoroa, ja lähdettiin kolmansina. Radalla oli 8 estettä, ja 4 este oli sarja. Alku meni ihan hyvin, ville oli vähän hidas reagoimaan, ja siitä sitten tulikin sarjan b osalle kielto. No eikun uudestaan yli ja rata loppuun. Oltiin lopputuloksissa ensimmäinen ei sijoittunut eli viidensijä. Olin loppujen lopuksi aika tyytyväinen hevoseen, mulla oli vaan tavoitteena että päästään esteet yli. Ja niin se meni.
Sen jälkeen en ole kauheesti kerennyt menemään villellä, mutta ollaan käyty maasta kävelee, ja syötetty vihreetä, ja vähän menty maastossa. Toissapäivänä vähän hypättiin tauon jälkeen, ja meni muuten paremmin kun osasin odottaa. Ville oli eteenpäin pyrkivä, ja vähä jo imi esteelle. Pari kertaa tiputti, ja sit lopetettiin kun tuli puhtaita hyppyjä. Eilen en kerennyt mitään tekemään villellä, mutta se liikkuu laitsalla niin paljon että mahtaakohan sitä tarvita liikuttaa :D no ei vitsi vitsi, täytyy tuossa kohta puoliin mennä metsästää se ja lähtee vähän maastoilemaan. Täällä on ihan hirveän kovat tiet, ja kaikki paikat ni ei oikee viitti missää mennä. Kun kenttääkä ei vielä ole, ja ei vissiin tänä kesänä ees tule..
Mutta nyt saatte tyytyä kuviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti