lauantai 26. marraskuuta 2016

Hevoset ovat muuttaneet nyt täyshoitotalliin. Ja sopeutuneet oikein hyvin pihattoon, siellä tainnut vaihtua lauman järjestys. Pihatossa ei vielä taida olla kunnon järjestystä, mutta ehkä ajan kanssa siellä järjestys muotoutuu.


Olen molemmilla hevosilla päässyt menemään kunnolla. Villellä oon käynyt kerran tunnilla, jossa tehtiin väistöjä, ravivoltteja ja laukannostoja. Muuten meni hyvin villen kanssa, mutt väistöt sais toimia paremmin.


Torstaina 24.11 menin Ässällä tunnilla, ja meillä piti olla tunnin aiheena takaosakäännökset, mutta kentällä olikin esteitä pystyssä. Me saatiinki valita kumpaa haluamme tehdä vääntää koulua vai mennä puomeja ja pieniä esteitä. Tottakai valitsimme esteet ja puomit. Harjoiteltiin ässän kanssa samalla laukannostoja ja suoralla uralla menemistä ilman oikomista. Meillä meni olosuhteisiin nähden todella hyvin, Ässä suoritti kaiken mitä pyydettiin jotenkuten. Pienet ristikot ja pystyt hän hyppäs ravilla oikein mainiosti. Esteen jälkeen meillä oli vaikeuksia mennä suoraan, tarpeeksi kun yritin niin se rupesi luonnistumaan. Me hypättiin aika vähän ettei ässä tylsistyisi ja että mielenkiinto säilyisi. Lopuksi loppuverkattiin hevoset kolmikaarisella kiemura uralla, me tehtiin ässän kanssa van toiseen suuntaan kun alkoi väsymään. Sit vielä loppukäynnit maasta ettei ois tarvinnut pohkeita naputtaa koko aja.


Perjantaina 25.11 menin tallille niin että kengittäjä tulisi, ja vuolisi ässän kaviot, sitä odotellessa harjailin ässän puhtaaksi. Kun kengittäjä vihdoin saapui otin ässän käytävälle ja se vuoltiin. Ässä kun oli vuoltu auttelin muitten hevosten kanssa. Sitten rupesin harjaamaan yhtä oria valmiiksi että päästään lähtemään maastoon. Sen jälkeen laitoin Villen kuntoon. Mentiin aika rauhallisesti, muutamat ravipätkät ja suurimmaksi osaksi käyntiä. Tallille päästyä otettiin varusteet pois ja harjasin villen ja vein takasi ulos.


Huomenna sunnuntaina 27.11 on tallilla avoimet ovet, ja siellä molemmat hevoset osallistuu. Tallinomistaja menee pukuratsastuksessa Ässällä kun se on nii ylväs ni senki on pakko päästä nkentälle mukaan muitten kanssa. Siintä lisää jossain vaiheessa.





Odotellaan kengittäjää.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Vähän Kuulumisia

Bloggaus on jäänyt perheenlisäyksen johdosta, ja innostuksen loputtua. Pyrin kumminkin aina jotain tulla tänne kirjoittelemaan. Innostus on loppunut sen takia, kun en pääse kunnolla ratsastamaan eikä oo kuvaajaakaan meillä. Mutta mutta, hevoset voivat oikein mainiosti vaikka saavatkin olla, kuntoa niillä ei juurikaan ole.

Ässä tosin ruunattiin 13.10.2016, ja hän on toipunut siitä oikein hyvin. Ruunaus tehtiin kotona, kun ei ollut mahdollista mennä klinikalle. Olen nyt sitä pyrkinyt liikuttamaan ja touhuamaan sen kanssa, kun alkaa sitä jästipäisyyttä olla. Toissapäivänä kävin ratsastamassa sillä, ja alkaa tuntua siltä et alan olla sen kanssa siinä pisteessä et apua on pyydettävä. Tuntuu että pohkeet ei mene läpi ollenkaan, vaikkakin muuten toimii. Kunhan paranee ruunauksesta kunnolla, niin sitten aloitellaan kunnolla työnteko. Ja pyydän apua hänen kanssaan toimimiseen.

Hevoset on muuttamassa kuukauden parin sisään täyshoitotalliin. Talli johon hevoset muuttaa on oikein mukavan oloinen paikka, ja siellä pääsen paremmin sitten ratsastamaan hevosillani, ja valmentautumaan. Tallia pyörittää hevosalanammattilainen, joka myös kouluttaa hevosia, ja ajattelinkin pyytää tallinpitäjää ratsastamaan ässää satunnaisia kertoja, ja samalla myös kouluttamaan sitä. Ja tietenkin pyrin ainakin kerta viikkoon ratsastamaan valvovan silmän alla, jos tallinpitäjä alkaa meitä valmentamaan. Toivottavasti :) Hevoiset myös tekevät satunnaiset tunteja, hevoset saa myös jatkaa pihatossa oleilua, muutaman muun hevosen kanssa.

Ässä vielä orina.
 Tässä muutama viikkoisia juoksutuskuvia Ässästä, joka toimi oikein mallikkaasti!






sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vuosi 2015-2016

Dodiin, elikkäs, taas on jokunen tovi kun tänne on kirjoiteltu.

Kesä 2015 meni oikeastaan hevosten laiduntaessa, ja itse töitä tehden. Aikaa ei paljoakaan jäänyt hevosten liikutukseen, tai no, olishan sitä jäänyt jos vaan olisi ollut paikka missä mennä. Hevoset siis laiduntivat koko kesän kaverini luona, ja sieltä siirtyivät takaisin paikkaan jossa ovatkin olleet. Marraskuussa löysin minulle ja muillekin elukoille mukaan lukien hevoset paikan, johon sitten päätin tarttua kiinni ja rupesin kyselemään enemmän. Kaikki loksahtivatkin paikalleen, ja oli aika sanoa hyvästit edelliselle paikalle. Hevoset muutti pihattoon asumaan, ja ovatkin olleet tyytyväisiä siihen. Ja minäkin olen saanut hengähtää kun ei tarvitse niitä olla kuskailemassa sisälle ja ulos. Nyt kun on tilaa ja paikka missä mennä, niin olen ässääkin ruvennut kouluttamaan enemmän, vielä mennään hevosen ehdoilla.

Joulukuu meillä meni kutakuinkin kuravellin, liukkaiden ja pakkasten kanssa taistellen, joten hevoset saivat pitää vapaata jonkuu verran. Tammikuussa me ruvettiin enemmän liikkumaan, ja menemään hangessa jotta lihaksisto kasvaa molemmilla. Ässäkin jo liikkuu oikein mielellään, kunhan ensin täytyy yrittää että onko kumminkaan pakko jos hänen ylpeytensä ei halua. Villen kanssa olemme menneet samaa tahtia, välillä enemmän liikutellen ja välillä vapailla. Näyttää hyö tuolla pihalla temmeltävän ja liikkuvan iha itsekseen, ja hyvä niin!

2016 tavoitteita:
 Ässä
- saada laukka pyörimään
- eteenpäin pyrkimystä enemmän
- käydä erinlaisissa tapahtumissa (oman pääsyn mukaan)
- opettaa esteet paremmin
- saada muutenkin hevonen toimimaan avuilla, ja opettaa lisää.

Ville
- saada valmennuksia
- saada kunto kohilleen
- jospa sitä pääsis muutamat kisat menemään


Kaikki nämä tehdään minun kuntoni ja pääsyni mukaan, kun tässä odotan esikoistani <3