keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kohta ässä täyttää 3vuotta ja Ville täyttää 9vuotta. Ässällä alkaakin ihan todenteolla ratsutus uuden vuoden jälkeen parina kertana viikossa ja sitten taas lomailua ja niin edelleen. Jännä tosin nähdä että mitä siintä saan aikaiseksi. Toivottavasti hienon.

Tänään lähdettiin villen kanssa maastoon, ennenkuin alkoi kauhea räiskintä ja pauke. Hyvin meni, paitsi että tosin villellä on vähän kerääntynyt tuota virtaa kun ollut pakkasia niin ei oo päässy liikuttaa ja itse ollu kipeänä. Käytiin ihan perus puolen tunnin maasto, jossain vaiheessa meinas jarrut hävitä. Huh. Onneks ei kokonaa hävinny tai olisin ollut lirissä.
Mutta tämä vuosi on muuten ollut ihan jees, tavannut rakkauden josta en täällä tule sen enempää kertomaan, kun hän ei varmaan halua. Ässällä käyty muutamaan otteeseen ratsastamassa ja hyvin on tähän asti mennyt, menohaluja löytyy hänelläkin jonkuu verran. Ville on saanut vain lomailla tekee sille välillä ihan hyvää kasvatella mahaansa.

Mutta oli tässä vuodessa muutakin hyvää! Nimittäin molemmat pojat ovat nyt virallisesti minun <3